keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Valmennus 10. - 12.1.2014

Oltiin tallilla noin puoli kahdeksan aikaan illalla eikä viitsitty enää mennä puoleksi tunniksi ratsastamaan.

Lauantaina lähdimme puoli porukkaa Emmun johdolla aamumaastoon ennen tunteja. Menin Pärrellä, ja siltä mummolta riittikin paljon virtaa! kävimme kahlauttamassa ratsujamme pienessä lammessa joka ei ollut vielä jäässä, ja Pärre kyllä tosiaan nautti siitä.


Seuraavaksi meillä olivat estetunnit. Menin omani Ladylla. Meno oli yhtä kauheaa kuin viimekin viikolla. Lady juoksi taas alta, mutta uskon että kyllä ne esteetkin siitä vielä hioutuvat molemmille yhteiselle sävelelle. Pääsin jo mielestäni vähän paremmin hyppyihin mukaan, mutta parantamista on vielä PALJON.





Laatu on...

Tässä myös Nean tekemä kooste tunnista, kiitos vielä siitä :

http://www.youtube.com/watch?v=0yAKY7eV358&feature=youtu.be


Lauantaina mun oli tarkoitus mennä Ladyllä vielä itsenäinen, mutta annoinkin sen Lauralle maastoon ja mulle jäi Luke alle... En sillä kauaa mennyt, mutta pakkohan mun on myöntää että se on vaan niin ihana pikkuinen (:
En saanut kuvia koska melkein kaikki oli maastossa.

Sitten menin kuvaamaan muiden itsenäisiä, jonka jälkeen mun olisi pitänyt vielä mennä Luffella, mutten jaksanut ja kello oli jo aika paljon.


Sunnuntaina luvassa olivat siis koulutunnit. Otin taas Luffen. Poni oli aluksi aika kankea & hidas pohkeelle, mutta omasta mielestäni se parani loppua kohden aika lailla. 



Sitten mulla oli itsenäisellä vielä Sakke ja Luffe.
Saken kanssa ei oikeen juttu luonnistanut ja lopulta Luffe olikin jo tarhattu joten sinne meni sekin itsenäinen.

Viime viikonloppuna (17.1. - 19.1.) ei ollut valmennusta.

torstai 9. tammikuuta 2014

3.-5.1.2014 ensimmäinen valmennus

Viikonloppuna alkoi siis kilpavalmennukseni Perniön ponitallilla. Olen nyt _jälleen_ muuttanut mieltäni siten, että menen koulutunnit Luffella ja estetunnit sekä kisat Ladyllä. 

Heti saavuttuamme n. 13 aikoihin Perniöön, suuntasimme suoraan tallille ja lähdimme maastoon.
Menin Luffella, ja poni meni todella reippaasti vaikka jäikin muista jälkeen. 
Oltiin maastossa noin puoli tuntia jonka jälkeen menimme maneesiin loppuverkkaamaan. Luffe tuntui ihanalta ratsastaa, taipui hienosti ja virtaakin riitti.




Seuraavaksi löysinkin itseni Ladyn selästä. Mielestäni se ei sujunut oikein hyvin, sillä en osannut ollenkaan mukautua hevoseen. Tuntui kuin mut olisi laitettu täysin vieraan hevosen selkään, olimme molemmat jäykkiä ja jähmeitä, koska en tiennyt mitä pyytää Ladylta.

Sitten myöhemmin menin vielä tuuppailemaan Masilla ja Cacrulla ilman satulaa. 

Lauantaina oli luvassa koulutunti, jonka menin Luffella. Tunnilla tehtiin paljon asetuksia ja taivutuksia ja poni oli jälleen ihan Super! Ravinlisäyksissä ei oikein riittänyt vauhti, mutta muuten Luffe oikein innolla odotti seuraavaa laukannostoa. Mulle jäi erittäin hyvä fiilis ponista.


Myöhemmin kävin myös Cleon ja Mortin selässä. 
Illalla menin vielä reilu tunnin Luffella ilman satulaa ja väänsin koulua. Se oli yhtä ihana kuin päivälläkin.


Sunnuntaina oli estetunnin vuoro ja hyppäsin Ladylla. Nyt se tuntui jo paljon tutummalta kuin perjantaina, ja mikä parasta, se ei lähtenytkään pienille esteille niin kaukaa.

Mentiin pientä rataa ja treenattiin laukanvaihtoja sekä askelmääriä.

Lady juoksi mun alta kyllä aika paljon, eikä halunnut keskittyä teihin niin paljon, mutta eiköhän se siitä hioudu.

Tossa alla vielä linkki estetuntikoosteeseen.


http://youtu.be/AH9KV24aKbw