lauantai 15. maaliskuuta 2014

Estetunti 8.3

Nyt on taas kulunut jo muutamakin viikko edellisestä valmennuksesta, mutta mua ei oo hirveesti inspiroinut postata kaikkien negatiivisten kommenttien ja anonyymien vuoksi.
 Siksi otinkin anonyymeiltä nyt kommentointioikeuden pois. On mielestäni säälittävää tulla haukkumaan ilman nimimerkkiä. Siksi en vastaakkaan yhteenkään tällaiseen kommenttiin.

Saatte nyt vaan lauantain tunnista postauksen, koska olen laiska. 

Lauantaina meillä oli estetunti jonka menin Masilla. Treenasimme perusrataa ja uusintaa heti perään. Uusintaosuudessa tein itse pari mokaa teiden kanssa.
Muuten tunti meni tosi hyvin ja Masi oli ihan super!


Teimme alkuverryttelyn niinkuin kisoissa tehdään ja muutenkin harjoiteltiin kilpailutilanteessa olemista jos niin voi tunnin kuvailla. Satu kertoi meille vähän kisojen perustietoja ja vinkkejä radalla yms. 
Tässä verkassa siis tulimme yksittäistä ristikkoa, joka myöhemmin nostettiin pystyksi. Lähestyessään estettä piti huutaa este!



Ensimmäisten hyppyjen jälkeen siirryimme toiseen verryttelyesteeseen, okserille. Tämän esteen jälkeen piti kääntää mahdollisimman aikaisin vasemmalle.




Lopuksi menimme rataa ja uusintaosaa.






Tässä vielä linkki koosteeseen:



Nyt tulevana viikonloppuna olisi ensimmäiset seuraestekisat Billnäsissä! Lähden yllättäen sinne Vaavilla 60 cm, vaikka treenaankin Masilla, mutta se menee sunnuntaina hyppäämään aluekisoissa.

Ootan innolla lauantaita!


1 kommentti:

  1. Ei Oona pääsekkää sinne Saloo ni Vaavi menee sunnuntai koulukisoihi :D

    VastaaPoista

Asialliset ja rakentavat kommentit ovat aina tervetulleita!