sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Aina ei voi onnistua

Viimeinen valmennus tällä kaudella oli viimeviikonloppuna. Postau taidokkaasti vähän myöhässä

Perjantaina ratsastin Sakella toista kertaa ikinä! Poni oli aivan erilainen kuin talvella, hyvällä tavalla erilainen. En työskennellyt hirveästi, sillä musta tuntui ettei mulla eikä ponilla ollut yhtään energiaa mihinkään haastavaan. Sakke toimi kuitenkin tosi kivasti, ainoa ongelma oli oikean laukan nostaminen, mutta sekin sitten löytyi muutaman yrityksen jälkeen.


Lauantaina olikin sitten lähtö Billnäsiin kisoihin. Perillä mentiin maksamaan lähdöt, jonka jälkeen lähdinkin jo verkkaamaan Masilla. Lähdimme kuudentena 60cm luokassa. Verkassa poni oli hitaan tuntuinen pohkeelle, mutta saatiin hyvät verkkahypyt kumminkin. Sitten olikin vuoro lähteä radalle. Ensimmäinen este meni hyvin, ja sitten homma meni ihan päin helvettiä. Toiselle esteelle tulin huonon tien ja tultiin tosi kiemuraisesti lähestyminen. Kolmoshypyssä pääsin enemmän mukaan, mutta esteen jälkeen tulikin ongelma. Unohdin radan ja käänsin oikealle vaikka piti kääntää vasemmalle. Satu huusi mulle katsomosta että vasemmalle ja sitten muistin taas. Käänsin tosi nopeesti vasemmalle, enkä olettanut että Masi kääntyisi heti, mutta niin tapahtui ja lensin kaulan yli.
Eniten mua harmittaa se, että poni oli niin ihana ja mä mokasin, mutta eiköhän tästä selvitä :D



Tässä kakkoseste ja mun ilmeestä voi päätellä,että yllätyin kun päästin yli :D

Kun päästiin takaisin tallille, otettiin yhteiskuvia, fiilisteltiin kautta ja oltiin yhdessä!


Sunnuntai alkoi varsojen kesälaitumelle viemisellä. Otin Oonan kanssa Mimosan joka käyttäytyi tosi hyvin :)

Kukaan ei lähtenyt sunnuntaina kisoihin, joten meillä oli estetunti ja hypättiin bankettia sekä tukkiestettä. Sain alleni Masin, luultavasti siksi, etten joudu lopettamaan kautta tippumiseen. Masi oli tosi kiva ja se nautti maastoesteistä paljon. 


 Aluksi mentiin kentällä pientä kääntämistehtävää, joka ei oikein onnistunut meiltä. Siksi yllätyinkin niin paljon että Masi oikeen villiintyi maastoesteistä.
Haha, ratsastajallekin uusi kokemus!



Tuntien jälkeen kuvailin muiden itsenäisiä, ja menin Miksun jälkeen Vaavin joka oli ihana! En kyllä keksinyt hirveästi tekemistä sen kanssa, koska Vaavi on niin osaava ja se enemmänkin opetti mua kun yritin tehdä jotain :D




Toisena itsenäisenä mulla oli mentävänä Sakke, joka oli ihan erilainen kuin perjantaina! Aluksi se oli kova suusta ja hidas pohkeelle. Loppua kohti pehmeni vähän, mutta ei poni kyllä antanut periksi. Laukat nousivat kyllä oikein, mutta aika vauhdikkaalla lähdöllä. Sakke oli kuitenkin omalla tavallaan ihana ja tykkäsin siitä tosi paljon! 






Ehdin myös käydä Luken selässä!

Enää kaksi viikkoa kesäleiriin! Aika kuluu niin nopeesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Asialliset ja rakentavat kommentit ovat aina tervetulleita!